SMA Finland ry

Mikä on SMA

Mikä on SMA?

SMA tulee sanoista Spinal Muscular Atrophy, suomeksi spinaalinen lihasatrofia. Se on harvinainen geneettinen sairaus, joka hoitamattomana aiheuttaa vaikeaa etenevää liikuntakyvyttömyyttä ja usein lyhentää elämän pituutta merkittävästi.

Yleensä, kun ihminen haluaa liikuttaa lihaksiaan, hänen aivonsa lähettävät viestin lihaksille hermojen välityksellä. SMA:ssa nämä viestit kuitenkaan eivät mene perille ollenkaan, tai ne menevät perille vain osittain. Viestit pysähtyvät selkäytimessä hermojen viestin välitykseen. Siitä ”spinaalinen” osa nimestä. Koska lihakset eivät saa käskyjä liikkua, ne surkastuvat eli atrofioituvat ajan myötä.

SMA on resessiivisesti eli peittyvästi periytyvä geneettinen vamma. Käytännössä tämä tarkoittaa, että geenin pitää tulla kummaltakin vanhemmalta, mutta heillä itsellään ei välttämättä ole SMA:ta. Geenin virheiden määrä vaikuttaa, ainakin teoriassa, vamman vaikeusasteeseen. Poikkeuksia tähän ja periytymiseenkin löytyy.

SMA jaetaan perinteisesti kolmeen eri asteeseen, joiden lisäksi on useita samantyyppisesti oirehtivia lihastauteja. Ero näiden eri asteiden välillä on kuitenkin liukuva ja uudet hoitomuodot vaikeuttavat tarkan diagnoosin määrittelyä entisestään. Perinteisesti Suomessa oireita on käytetty diagnosoinnin apuna, mutta lääkkeet kuten nusinerseeni häivyttävät oireita.

SMA:ta esiintyy joka puolella maailmaa, joten sen saamiseen ei vaikuta etninen tausta tai verityyppi. Suomessa syntyy muutama SMA-lapsi joka vuosi.

Tarkemmin….

SMA tarkoittaa selkäydinperäistä lihassurkastumaa, joita on useita eri diagnooseja ja tyyppejä. Yleensä sillä käytännössä tarkoitetaan nimenomaan 5q -tyyppisiä diagnooseja (katso alla), joihin tämäkin sivu pääasiassa keskittyy.

Suomessa diagnoosinumerot ovat käytännössä G12.0 (SMA 1) ja G12.1. (muut SMA:n muodot). G12.8 ja G12.9 sisältävät SMA:n harvinaisempia muotoja.

Kysymyksessä on hermoperäinen lihassairaus, jossa vika ei ole itse lihaksissa, vaan lihaksiin toimintakäskyjä välittävissä hermosoluissa. Selkäytimen liikehermosolut eivät saa tarpeeksi viestin välittämiseen tarvittavaa SMN-proteiinia eivätkä enää välitä aivoista tulevia toimintakäskyjä eteenpäin. Kun hermoyhteys lihakseen katkeaa, lihassupistus ei enää onnistu ja alun perin terveet lihassyyt vähitellen heikkenevät ja surkastuvat. Varsinainen vika on vain liikehermosoluissa, muut hermosolut ja elimet säilyvät terveinä. Aivoissa ei ole toimintahäiriöitä ja tuntoaistimuksia välittävät hermosäikeet säilyvät normaaleina. SMA ei vaikuta henkiseen tilaan.

Taudin oireena on symmetrinen lihasheikkous tahdonalaisissa lihaksissa. Vartalon lihakset ovat heikommat kuin raajojen lihakset, ja alaraajat ovat heikommat kuin yläraajat. Vaikein tautimuoto on tyypin 0 SMA, jonka oireet yleensä alkavat jo ennen syntymää. Seuraavaksi vaikein ja kaikista yleisin tyyppi I SMA eli Werdnig-Hoffmanin tauti, joka alkaa alle puolen vuoden iässä. Välimuotoinen eli tyypin II SMA alkaa alle 18 kk iässä ja tyypin III SMA eli Kugelberg-Welanderin tauti yli 18 kk iässä. Joissakin tapauksissa taudinkuva on ollut niin lievä ja sairastumisikä niin myöhäinen, että tauti on kliinisesti tyypitetty aikuisiän SMA:ksi (SMA IV).

Varmin keino diagnosointiin on SMN1-geenin viallisuuden osoittaminen verikokeella DNA-näytteestä. Tyypillinen kliininen kuva, mm. puuttuvat jännerefleksit, ja lihassähkötutkimus (ENMG), jossa todetaan neurogeeninen vaurio, ovat usein tautiepäilyn lähtökohtia. Lihaskoepalasta voi olla hyötyä.

SMN-proteiinin tuottaminen

SMN-proteiinia tuottaa pääasiassa SMN1-geeni, joita jokaisella pitäisi olla kaksi kappaletta. Kun tätä geeniä ei ole ollenkaan tai se on viallinen, kuten SMA:ssa, SMN-proteiinia tuottaa pelkästään SMN2-geeni. SMN2-geeni eroaa SMN1-geenistä kuitenkin yhden nukleotidin verran, minkä seurauksena SMN2-geenin tuottama proteiini on liian lyhyt. Tämän proteiinin tehokkuus on 10% verrattuna SMN1-geenin tuottamaan proteiiniin. Uusi lääke nusinerseeni auttaa SMN2-geeniä tuottamaan oikeanlaista, tehokasta SMN-proteiinia.

SMA:n vaikeusaste riippuu paljon siitä, kuinka monta kopiota SMN2-geenistä löytyy eli kuinka paljon ne tuottavat SMN-proteiinia. Mitä enemmän kopioita sitä enemmän proteiinia ja sitä enemmän lihaksien toimintakäskyjä menee perille. Muutkin geenit ja erot SMN2-geenissä kuitenkin vaikuttavat paljon toimivan proteiinin määrään, joten tarkkaan diagnoosiin tarvitaan muutakin kuin SMN2-geenitesti eikä sitä useimmiten testatakaan.

Genetiikasta

SMA periytyy peittyvästi (autosomaalinen resessiivinen periytyvyys) eli taudin saaneen henkilön vanhemmat ovat yleensä molemmat terveitä mutaation kantajia.

Tyypillisin SMA-taudin taustalla oleva mutaatio on SMN1-geenin ongelma. SMN1-geeni sijaitsee kromosomissa 5 (5q12.2-q13.3). Geeni voi puuttua kokonaan tai sitten se on muuttunut toimimattomaksi SMN2-geeniksi. Noin 95 %:lla SMA-potilaista havaitaan SMN1-geenin eksonin 7 deleetio tai muutos kummankin geenin kohdalla. Käytännössä kaikki diagnostiikka Suomessa perustuu tämän havaitsemiseen. Lopuissa 5% SMA-tapauksissa vika on jossain muualla kuin kromosomissa 5, ja niiden oireet ovat hieman erilaisia. Kaikkien niiden geenitaustaa ei vielä tiedetä.

Jos lapsi syntyy hypotonisena tai jos motoriset kehitysvaiheet ensimmäisen elinvuoden aikana jäävät saavuttamatta testataan vastaavat tavallisimmat lihastautien geenisyyt mukaan lukien SMN1-puutos automaattisesti. SMN2-kopioluvun testaamisessa ei tällä hetkellä välttämättä ole samaa automatiikkaa. Myöhemmin lapsuudessa tai aikuisena alkavan lihasheikkouden oikean diagnoosin saamisessa on yleensä enemmän viivettä.

Muutama sana SMA tautien yleisyydestä Suomessa

Tavallisin yksittäinen SMA-tauti Suomessa on dominantisti periytyvä SMA Jokela type (SMAJ tai LOSMoN, OMIM #615048), jota sairastaa n. 200 ihmistä olemassa olevan mutaatiofrekvenssin ja oireiden alkamisiän perusteella. Tätä tyyppiä ei kuitenkaan ajatella perinteisesti SMA:ksi.

Toiseksi tavallisin ryhmä on 5q-ryhmä, jonka suuruus on Suomessa todennäköisesti noin 125. 5q-ryhmän eri alatyyppien 0-IV kesken määrä jakautuu niin, että SMA II muodostaa valtaosan eli yli puolet. Tyyppiä III on hieman vähemmän, ja tyyppiä I alle 10%. Tyypit 0 ja IV ovat todella harvinaisia. Suomessa ei tiedetä olevan tällä hetkellä yhtään tyyppi IV tapausta, vaikka sellaisia diagnooseja on erheellisesti käytetty.

Lisäksi erilaisia distaalisia SMA-muotoja (dSMA) on huomattava määrä eli Tampereen lihastautikeskuksen (TNMC, EU:n lihastautien referenssikeskus) tietojen perusteella arviolta 70-100 tapausta. Tämä on heterogeeninen ryhmä, joista osa on varhaislapsuudessa alkavia, ja ensimmäiset erilliset genotyypit, kuten SMALED1 ja SMALED2, on voitu jo diagnosoida TNMC:ssa. Myös spinobulbaarinen lihasatrofia SBMA kuuluu SMA-tautien ryhmään, ja sitä tautia on Suomessa n. 60 tapausta.

Socialstyrelsen

Ruotsin terveys- ja hyvinvointilaitos. Ruotsiksi

Wikipedia

Eri lähteistä kasattua, tasoltaan vaihtelevaa tekstiä. Paljon linkkejä eteenpäin. Englanniksi

Orphanet

Harvinaisten sairauksien kansainvälinen tietopankki. Englanniksi.

Spinal Muscular Atrophy Support UK

Brittiläinen SM-järjestö. Englanniksi.

CureSMA

Yhdysvaltalainen SMA-järjestö. Englanniksi.